
Brit |
Feel Active |
Firedog |
Flamingo |
Hurtta |
Ideal Dog |
Kurgo |
Mush |
Pro Dog |
RuffWear |
Rukka |
Trixie |
Vetcare |
Palkitseminen ja motivointi ovat koiran koulutuksen perusta, sillä koira ei opi muuten kuin positiivisen kautta. Nyrkkisääntönä on, että jokaisesta onnistuneesta suorituksesta koira saa palkinnon. Palkinto on usein herkkupala, koska se on useimmille koirille mieleinen, kehu riittää vanhemmille koirille ja lelu ja leikki on myös hyvä palkinto koiralle, joskaan ei aina kovin käytännöllinen koska se vie aikaa.
Koulutusherkut eivät ole lenkkimakkaran palasia, vaan koiralle herkullisia kuivia raksuja tai sitten ihan palkitsemista varten suunniteltuja tuotteita, joita on esimerkiksi Royal Caninilla ja Roccolla. Nämä palkitsemisherkut ovat todella maukkaita ja toisaalta koira saa niistä energiaa. Pikkukoiran koulutuksessa suositellaan herkkujen käyttämistä palkitsemiseen, sillä se on takuuvarma toimivuudesta, nopea sekä lisäksi syöminen rauhoittaa koiraa.
Palkitsemisherkkuja kuluu aluksi valtavat määrät, sillä perukoulutuksessa olevan koiran pitää saada herkku viiden sekunnin välein tai jokaisesta onnistuneesta suorituksesta. Olennaista palkinnon antamisessa on ajoitus: palkka pitää tulla täsmälleen sillä hetkellä, kun koira toimii halutulla tavalla, esimerkiksi istuu. Kun toistoja ja palkintoja tulee satoja, jopa tuhansia, silloin koira oppii suotuisat tavat käyttäytyä ja toimia. Koiran kouluttaminen on siis rankkaa työtä ja äärettömästi toistoja!
Naksutin on halpa ja todella hyvä pikkuinen apuväline koiran koulutukseen. Koiratarvike.fi sivustolla on useita naksuttimia, ja kuten voit nähdä, niiden hinta ei päätä huimaa! Netistä niitä saa tilattua ainakin Eläintarvikekaupasta ja Zooplus verkkokaupasta.
Naksutin toimii apuvälineenä niin, että se antaa aikaa koiran palkitsemiseen. Naksautus tehdään aina täsmälleen sillä hetkellä kun koira tekee oikein, ja naksautusta seuraa herkkupala. Naksautuksen tilalla voi yhtä hyvin olla jokin sana tai kielen naksautus, mutta nämä äänet pitää tulla aina samalla tavalla. Siksi naksutin on helppo, koska siinä ääni on aina sama. Pian koira oppii yhdistämään naksahduksen palkintoon - ja antaa näin kouluttajalle aikaa palkinnon kaivamiseen taskusta.
Leikki ja lelu toimii myös erinomaisena palkintona, esimerkiksi pikkukoiran sisäsiistiksi opettelussa: aina ku koira tekee ulos, se saa pienen kivan leikkihetken! Patukka on hyvä leikkiväline, koira voi vetää sitä hampaillaa ja pureskella sitä. Näin koiran leuat vahvistuvat. Toki on muitakin leikkejä, mutta tämä on nopea ja helppo omistajalle. Pro Dog merkillä on laadukkaita leikkipatukoita.