
Kahden koiran ruokinta on joskus jo todella taitolaji. Ruokintaa helpottaa kummasti, kun on oikeanlaiset ja juuri omille koirille sopivat ruokakupit. Tuplakupit ja säädettävät ruokakuppitelineet helpottavat ruokintaa varsinkin silloin, kun koirat ovat todella eri kokoisia. Koiran ruokakuppeja ja telineitä kannattaakin katsoa netistä ja vertailla eri kauppojen hintoja samoista tuotteista.
Koirille tuplakuppeja on monenlaisia, ja niitä voikin käyttää myös pelkästään yhdellä koiralla niin että toisessa on aina raikasta vettä ja toiseen annetaan ruoka. Tuplakuppi toimii myös kahden koiran ruokinnassa, jos halutaan ruokkia koirat yhtä aikaa. Pienille koirille oiva on Trixien perusteline, jossa on paikka kahdelle painavalle posliiniikupille. Little&Biggerin teräksinen teline kahdelle teräskupille on todella kätevä koirille jotka tahtovat kuljettaa kuppia pitkin lattiaa. Toisaalta teline ei ole niin jämäkkä että se pysyisi paikoillaan kun iso koira alkaa sitä tosissaan nuolla.
Ruokakuppiteline taas on todella toimiva silloin, kun kahta eri kokoista koiraa ruokitaan samaan aikaan. Telineessä kupin voi säätää todella ylös tai todella alas, jolloin ihan pikkukoira voi syödä ison koiran kanssa. Telineitä on U:n mallisia ja ihan vain suoria. Teräksiset ruokakupit kuuluvat telineeseen mukaan, sillä ne kiinnitetään telineeseen erityisellä kiinnikkeellä. Kaikista suurimmille koirille on toki helpointa antaa omasta painavasta keraamisesta kupistaan, kaikki tuplakupit kun tahtoo olla suurille koirille liian pieniä.